gone tomorrow
but you'd have to walk a thousand miles
in my shoes
just to see
what it's like to be me.
I'll be you, let's trade shoes
just to see, what it'd be like to
feel your pain, you feel mine
go inside
each other's minds
Just to see, what we'd find
look at shit through each other's eyes..."
Ihmiset hei oikeasti, herätkää tähän päivään ja pistäkää naamanne umpeen varsinkin silloin, kun näette ettei sieltä tule mitään järkevää. Kuinka useasti joku esittää vahvaa, vaikka oikeasti on ihan muuta? Tai ainakin hän ehkä koittaa olla vahva, vaikka sisältä hän on täysin hajoamaisillaan. Kuinka useasti jotkut pienet, vaikka leikilläkin sanotut, sanat voivat satuttaa toista ja osua herkkään paikkaan?
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka arvostelevat muita ihmisiä ja puivat tämän asioita todellisuudessa tietämättä tippaakaan siitä, mitä kyseinen henkilö on mahdollisesti joutunut kokemaan tai käymään läpi. Minkä takia ihmisten täytyy olla niin säälittäviä laittaakseen ihmisistä juoruja liikkeelle, vaikkeivat edes tiedä, kuinka asia oikeasti meni ja mitä siinä on mahdollisesti ollut taustalla?
Ihmiset ovat usein paljon haavoittuvaisempia, mitä antavat olettaa. Tuskin kukaan oikeasti kertoo avoimesti kaikille, miksi olen juuri tälläinen ja miksi en ole iloinen joka päivä, ja miksi joku juoru on kenties lähtenyt liikkeelle. On niin helppoa sanoa asioita, joista ei pätkääkään tiedä. Paljon vaikeampaa on taas tutustua ihmiseen kunnolla, ja kysyä "mitä kuuluu" oikeasti sitä tarkoittaen.
Kaikilla on varmasti joskus ollut vaikeutensa, enkä uskokaan, että kenenkään elämä on koko ajan ollut aivan virheettömän täydellistä. Tosiasia kuitenkin on, että toisia elämä on kolhinut enemmän kuin toisia.
Joo, kyllä, elämä on epäreilua eikä kaikilla tule koskaan olemaan asiat niin hyvin kuin joillakin, ja nämä jotkut eivät välttämättä tule koskaan käymään läpi lähellekkään yhtä paljon p*skaa kuin mitä monet ovat joutuneet kokemaan. Mutta silti. Miksi ja kuka valitsee nämä, jotka tarpovat joka päivä paskan keskellä etsien tietä ulos, etsien tietä edes hetken kestävään onneen? Minkä takia kaikilla ei ole yhtä helppoa? Miksi kaikilla ei ole kahta rakastavaa vanhempaa, miksi kaikki eivät jokaisena elinvuotenaan voi ajatella "damn, I'm happy" ? Siksi. Siksi, koska elämä on elämää näköjäänkin ja elämä on tälläistä paskaa, ainakin meillä joillakin onnettomilla rääpäleillä jotka ovat joskus uskoneet onnensa vielä koittavan, ja jotka ovat joskus ehkä olleet onnellisia, mutteivät näe edes sitä pientä onnellisuuden valonpilkahdusta siellä tunnelin päässä. Elämä antaa paljon, kun on valmis ottamaan vastaan, mutta elämä myöskin ottaa. Se ottaa ja verottaa ja raastaa ja laittaa ajattelemaan. Elämä näyttää uudet puolet asioista ja saa asiat pimeyden ja harmauden peittoon, ja toisinaan elämä on ihanaa ja sitä osaa arvostaa. Niin, toisinaan se onkin ihanaa. Ja mielestäni aina sitä tulisi arvostaa.
Kun, jos ja vaikka elämä kohteleekin kaltoin, silti haluan pyrkiä näkemään elämän valoisatkin puolet. Toisinaan niitä on vähän, toisinaan vähän enemmän. Mutta niitä aina on, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Jokaisessa negatiivisessa asiassa, jokaisessa vastoinkäymisessä, jokaisessa menetyksessä ja kivussa, jonka elämänsä aikana on joutunut tai joutuu kokemaan, on selkeästi huonot puolensa, mutta silti täytyy koittaa nähdä asioiden valoisatkin puolet. Vaikka niitä ei heti ehkä nääkkään, saattaa elämässä paljon myöhemmin huomata, että hei, se menetys ja sydänsuru, minkä silloin koin, auttoikin minua elämässä eteenpäin. Se teki minusta vahvemman ihmisen, kuin mitä silloin olin ja se auttoi minua käsittelemään monta muuta sydänsurua.
Elämä ei loppupeleissä kuitenkaan ole yhtä surkeiden sattumusten sarjaa, vaan elämä on tie, joka jokaisen on kuljettava, mutta omalla tavallaan. Elämme täällä miljardien muiden ihmisten kanssa, mutta loppupeleissä elämme kuitenkin itseämme varten ja yksin. Teemme omat valintamme ja virheemme, ja me itse olemme aina ne, jotka niistä seurauksista joutuvat vastaamaan. Elämä on täynnä valintoja, vääriä ja oikeita. Elämä opettaa, mutta suurimmaksi osaksi kanatapään kautta. Elämä on peli, josta me kaikki lopulta selviämme voittajina. Joten vaikeuksienkin aikana painakaa rinta leukaan ja kulkekaa kohti uusia pettymyksiä, ja lopussa huomaatte, että olette sankareita, jos ja kun selvisitte sen kaiken paskan läpi. Lopulta voit hymyillä ja sanoa, että oli paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Ja elämästäkin oppii nauttimaan, jos sille antaa mahdollisuuden.
