Nuku rauhassa siellä taivaassa sillä/
Tiedän, että oot nyt paljon paremmassa paikassa/
Olit kaikille niin tärkee ja rakas/
Mut vaan pitää tajuu ettet koskaan enää tule takas/
Nuku rauhassa siellä taivaassa vaikka/
Tänne maanpäälle sua jäätiin kaipaamaan/
Sua tullaan muistelemaan aina vaan/
Mutta mä lupaan etten unohda sua ainakaan/
Miksi meiltä täytyy viedä kaikki rakkaat, juuri ne, joita ilman emme pystyisi elämään? Miksi elämän täytyy päättyä, juuri kun se on vasta päässyt alkamaan? Mutta meidän on pakko pystyä, sillä elämä on elämää ja sitä eletään ja tänne tullaan ja täältä poistutaan. Joskus ajattelemme haluavamme elää ikuisesti mutta päivän vähemmän kuin ihmiset, joita rakastamme. Se on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä ihminen vain haluaa suojella itseään siltä tuskalta ja kivulta, jonka tuntee menetettyään hänelle tärkeän ihmisen tai eläimen. Lähes jokaisen on joskus käytävä läpi joku suuri menetys. Valitettavasti emme voi koskaan valita, millainen.
Mitä tapahtuu, kun ihminen tai eläin kuolee? Mitä vainaja kuolemahetkellään ajattelee tai tuntee tai miltä hänestä tuntuu? Usein ajatellaan vainajien päätyvän taivaaseen. Kauniiseen paikkaan kullanhohtoisten pilvien päälle katselemaan meitä ja hymyilemään. Joltain osalta toivon, että näin onkin. Toivottavasti rakkaamme saavat levätä rauhassa, onnellisina. Jos niin voi sanoa.
Rakkaan menetys jättää meihin ikuisen arven ja yleensä ihania muistoja ja erilaisia tunteita ja ajatuksia (kuten sanotaan, aika parantaa haavat mutta jättää ikuisen arven). Yleensä rakkaan poismenoa ei osaa käsitellä ja siihen ei osaa suhtautua. Miten vielä hetki sitten kanssamme ollut voi hetkessä olla poissa, meidän ulottumattomissammme? Emme voi sanoa hänelle sanaakaan, näyttää hänelle, mitä oikeasti tunnemme, kokea uutta ja muistella vanhaa, koskettaa tätä tai sanoa kolme pientä, mutta niin merkittävää sanaa. Tai toki me voimme, mutta rakkaimpamme ei ole sitä ainakaan fyysisesti kuulemassa. Mutta usein mielissämme toivomme ehkä pienen rukouksen tai vastaavan, en tiedä, mutta kuitenkin menevän perille.
Ihminen tuntee ja kokee paljon, ja menetys johtaa usein suuriin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Asiaa voi olla vaikeaa hyväksyä, ja asiaa kohtaan voi tuntea myös vihaa. Halu saada toinen vielä edes kerran takaisin on järjettomän suuri. Ketään, ei ketään, voi tietää koskaan, miltä toisesta jonkun menetys tuntuu. Ja monesti eläimen tai ihmisen menetys voi olla suhteessa yhtä surullinen ja kamala ihmiselle. Kun jostain rakkaasta joutuu luopumaan -eikä edes omasta tahdostaan-, ei voi sanoa olevansa ok. Ei, vaikka kuinka haluaisi esittää pirteää ja kykenevänsä jatkamaan elämää. Ihminen tarvitsee myös aikaa toipua ja surra. Kukin omalla tavallaan.
Ja nyt teidän täytyy luvata yksi juttu; tämän luettuanne sytyttäkää edes pieni kynttilä Rakkaimpienne muistoksi ♥
[ ] Aion tehdä niin.
[ ] Ehkä joku toinen kerta sitten.
[ ] Sytytän, jos muistan.
[ ] En taida.
torstai 29. syyskuuta 2011
torstai 15. syyskuuta 2011
Eikä maailma paremmaksi muutu jos ei sitä paremmaksi tee
"..eikö siis yritettäisi vielä uudelleen.."
Kaikki varmasti tietävät, tai ovat vähintääkin kuulleet juttua monista maapalloamme koskevista asioista. Otetaan esimerkiksi vaikka Itämeri. Itämeri on meitä suomalaisia ja Suomea lähellä, ja Itämeri on hyvää vauhtia pilaantumassa. Samoin ovat sademetsät - pandojen ja muiden eläinten kodit -, ja muut luonnonalueet.
Meille on annettu ihana ja kaunis luonto, jonka olemme itse omilla toimillamme ja käytöksellämme pilanneet. Eikö siis juuri meidän itsemme täytyisi asia myös korjata, sillä eihän kukaan sitä meidän puolestammekaan tee? Luonnon turmeleminen vaikuttaa suuresti ihmisiin, mutta ennen kaikkea vielä enemmänkin viattomiin eläimiin, jotka saavat kärsiä seuraukset meidän teoistamme. Kenestä se on oikein, kenestä väärin. Ja joillekin se on aivan sama.
Kuten kouluissakin on varmasti yritetty "pakkosyöttää" oppilaille tietoa "päivän hyvistä teoista", mitä voi tehdä päivittäin säästääkseen luontoa. Monelta nuo asiat, kuten valon sammuttaminen, kun sitä ei tarvitse, vesihanan sammuttaminen ajoissa turhan lorottelun sijaan ym., ovat menneet täysin ohitse, tai niistä ei ole jaksettu piitata. Nuo asiat kuitenkin ovat täyttä totta ja auttavat omalta osaltaan meidän kaikkien yhteistä luontoa. Joten onko se nyt niin vaikeaa otta laturi heti latauksen jälkeen pois seinästä tai laittaa suihkussa hanaa edes hieman viileämmälle ja pienemmälle?
Tälläiset pienet, mutta helposti tehtävät asiat auttavat myös luontoa sekä useasti siitä on hyötyä myös kotitaloudelle, kun vesi- ja sähkölaskut pienenevät. Ja jos asuu esim. vuokra-asunnossa, löytyy pihasta usein myös biojäteroska-astia. Sitä kannattaa aina hyödyntää, ja jokainen osaa varmasti edes jonkunmoiset kierrätys ja jätteenlajittelutaidot jo ala-aste ajoilta, eikö vain ;)
Kierrätys on myös tärkeä asia. Paperit kannattaa lajitella omaan roskikseen, ja vanhat ja pienet vaatteet, jotka eivät ole menneet vaikka kirpparilla kaupaksi, kannattaa ne laittaa UFF:n keltaiseen laatikkoon. Silloin pääset eroon vanhoista vaatteista, ja monet kehitysmaissa asuvat saavat myös vaatteita.
Toinen asia, mikä on täysin julmien ja piittaamattomien ihmisten syytä, mutta mistä eläinparat joutuvat kärsimään, on eläinrääkkäys. Eläinrääkkäystä on ainakin omasta mielestäni eläinten julma kohtelu ja laiminlyönti, hakkaaminen, turkistarhaus, eläinkokeet.... ym.ym.. Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Ja kaikki vain ihmisen aiheuttamaa.
Eläimet ovat yhtä tärkeitä kuin me ihmisetkin, joten jos eläimiä ei osata kohdella oikeudenmukaisesti ja lempeästi, ei tarvitsisi sitten periaatteessa ihmisiäkään. Eläimet tuntevat yhtälailla kipu kuin mekin, ja nekin siis tuntevat asioita.
Joten eikö alettaisi toimia eläintenkin puolesta, eikä niitä vastaan?
Eikö alettaisi rakastamaan eläimiä, eikä käyttämään niitä kostovälineinä ihmisten riidoissa?
Eikö alettaisi kunnioittamaan eläimiä, eikä tappamaan niitä jonkun maton tai takin takia?
Eikö alettaisi antamaan eläimillekin elämä?
~Love me, love my pet
.ps. Muistakaa nälkäpäiväkeräys! :)
Kaikki varmasti tietävät, tai ovat vähintääkin kuulleet juttua monista maapalloamme koskevista asioista. Otetaan esimerkiksi vaikka Itämeri. Itämeri on meitä suomalaisia ja Suomea lähellä, ja Itämeri on hyvää vauhtia pilaantumassa. Samoin ovat sademetsät - pandojen ja muiden eläinten kodit -, ja muut luonnonalueet.
Meille on annettu ihana ja kaunis luonto, jonka olemme itse omilla toimillamme ja käytöksellämme pilanneet. Eikö siis juuri meidän itsemme täytyisi asia myös korjata, sillä eihän kukaan sitä meidän puolestammekaan tee? Luonnon turmeleminen vaikuttaa suuresti ihmisiin, mutta ennen kaikkea vielä enemmänkin viattomiin eläimiin, jotka saavat kärsiä seuraukset meidän teoistamme. Kenestä se on oikein, kenestä väärin. Ja joillekin se on aivan sama.
Kuten kouluissakin on varmasti yritetty "pakkosyöttää" oppilaille tietoa "päivän hyvistä teoista", mitä voi tehdä päivittäin säästääkseen luontoa. Monelta nuo asiat, kuten valon sammuttaminen, kun sitä ei tarvitse, vesihanan sammuttaminen ajoissa turhan lorottelun sijaan ym., ovat menneet täysin ohitse, tai niistä ei ole jaksettu piitata. Nuo asiat kuitenkin ovat täyttä totta ja auttavat omalta osaltaan meidän kaikkien yhteistä luontoa. Joten onko se nyt niin vaikeaa otta laturi heti latauksen jälkeen pois seinästä tai laittaa suihkussa hanaa edes hieman viileämmälle ja pienemmälle?
Tälläiset pienet, mutta helposti tehtävät asiat auttavat myös luontoa sekä useasti siitä on hyötyä myös kotitaloudelle, kun vesi- ja sähkölaskut pienenevät. Ja jos asuu esim. vuokra-asunnossa, löytyy pihasta usein myös biojäteroska-astia. Sitä kannattaa aina hyödyntää, ja jokainen osaa varmasti edes jonkunmoiset kierrätys ja jätteenlajittelutaidot jo ala-aste ajoilta, eikö vain ;)
Kierrätys on myös tärkeä asia. Paperit kannattaa lajitella omaan roskikseen, ja vanhat ja pienet vaatteet, jotka eivät ole menneet vaikka kirpparilla kaupaksi, kannattaa ne laittaa UFF:n keltaiseen laatikkoon. Silloin pääset eroon vanhoista vaatteista, ja monet kehitysmaissa asuvat saavat myös vaatteita.
Toinen asia, mikä on täysin julmien ja piittaamattomien ihmisten syytä, mutta mistä eläinparat joutuvat kärsimään, on eläinrääkkäys. Eläinrääkkäystä on ainakin omasta mielestäni eläinten julma kohtelu ja laiminlyönti, hakkaaminen, turkistarhaus, eläinkokeet.... ym.ym.. Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Ja kaikki vain ihmisen aiheuttamaa.
Eläimet ovat yhtä tärkeitä kuin me ihmisetkin, joten jos eläimiä ei osata kohdella oikeudenmukaisesti ja lempeästi, ei tarvitsisi sitten periaatteessa ihmisiäkään. Eläimet tuntevat yhtälailla kipu kuin mekin, ja nekin siis tuntevat asioita.
Joten eikö alettaisi toimia eläintenkin puolesta, eikä niitä vastaan?
Eikö alettaisi rakastamaan eläimiä, eikä käyttämään niitä kostovälineinä ihmisten riidoissa?
Eikö alettaisi kunnioittamaan eläimiä, eikä tappamaan niitä jonkun maton tai takin takia?
Eikö alettaisi antamaan eläimillekin elämä?
~Love me, love my pet
.ps. Muistakaa nälkäpäiväkeräys! :)
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
I guess I need you baby
On surullista ajatella, kuinka kaikki muuttuu. Kaikki muuttuu niin nopeasti, ettei edes perässä meinaa pysyä. Joskus taas saattaa ajatella, että elämä saattaisikin tarvita pienen muutoksen saadakseen uutta tuulta purjeisiin.
Tutustutaan. Hymyillään toisilleen ja aletaan kaveeraamaan ehkä ensin koulussa, sitten vasta vapaa-ajalla. Aletaan viettää enemmän aikaa yhdessä. Nauretaan naama paloauton väreissä toisen jutuille. Ollaan yhä enemmän ja enemmän yhdessä. Tunnetaan toinen jo niin hyvin, että on kuin olisi se toinen ihminen. Toinen on toiselle niin tärkeä, ettei edes sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta.
Sitten. Sitten kaikki alkaa pikkuhiljaa muuttua. Yhdessä ollaan koettu kaikki ilot ja surut, ylä- ja alamäet, parhaimmat ja ikimuistoisimmat muistot ja hetket. Pian kuitenkin toinen alkaa ehkä vaan hymyilemään sille toiselle ja niille jutuille, joille ennen naurettiin kuin viimeistä päivää. Aika kuluu, muttei enää niin paljon yhdessä kuin ennen. Kaikki lähtee taas menemään vähän samaa rataa kuin alussa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Siitä missä vietettiin jo vähän aikaa yhdessä vapaa-ajallakin, mennään siihen, että nähdään lähinnä vaan koulussa. Tai nähdään joskus harvoin vapaa-ajalla, silloin, kun se toinen ehdottaa sitä. Lopulta se voi mennä siihen, että toisella tai molemmilla on uudet kaverit, ja ainoa mitä toisesta saa irti on se satunnainen "moi" koulussa tai pienen hymyn vilautus kaupungilla nähtäessä.
Kaikki on jotenkin muuttunut, asiat ovat järjestyneet eri tavalla, ja niin yrittää mielikin niitä jäsennellä, niin että kaikessa olisi jotakin järkeä. Mutta ehkä onkin. Se on elämää.
Silti, vaikka kenties pitkä, syvä ja maailman parhain ystävyys olisikin loppunut, sen hiillos palaa silti vielä sisällä. Sillä useasti niitä yhteisiä muistoja ja asioita ei halua tai voikaan unohtaa, vaan ne pysyy mukana läpi elämän. Aluksi voi toki ajatella, että haluaa pyyhkiä mielestä kaiken yhteisen. Ystävän menetys sattuu liikaa. Mutta ei kukaan oikeasti niitä sisimmässään halua unohtaa, ja hän voi myöhemmin ehkä onnenkyynel silmänurkassaan ajatella, miten onnellinen hän on saadessaan nämä muistot.
Vaikka miten kliseiseltä se kuulostaisikin, niin muistot ovat kultaa kalliimpaa. Ja niitä kannattaa vaalia.
Ja ei ystävää lopullisesti tarvitse menettää, vaan aina voi tehdä jotain asian korjaamiseksi, mutta silti täytyy pitää mielessä, että asioista on yleensä vaikea saada sellaisia, kuin ne ovat joskus olleet, mutta joskus se on vain parempi niin.
Tutustutaan. Hymyillään toisilleen ja aletaan kaveeraamaan ehkä ensin koulussa, sitten vasta vapaa-ajalla. Aletaan viettää enemmän aikaa yhdessä. Nauretaan naama paloauton väreissä toisen jutuille. Ollaan yhä enemmän ja enemmän yhdessä. Tunnetaan toinen jo niin hyvin, että on kuin olisi se toinen ihminen. Toinen on toiselle niin tärkeä, ettei edes sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta.
Sitten. Sitten kaikki alkaa pikkuhiljaa muuttua. Yhdessä ollaan koettu kaikki ilot ja surut, ylä- ja alamäet, parhaimmat ja ikimuistoisimmat muistot ja hetket. Pian kuitenkin toinen alkaa ehkä vaan hymyilemään sille toiselle ja niille jutuille, joille ennen naurettiin kuin viimeistä päivää. Aika kuluu, muttei enää niin paljon yhdessä kuin ennen. Kaikki lähtee taas menemään vähän samaa rataa kuin alussa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Siitä missä vietettiin jo vähän aikaa yhdessä vapaa-ajallakin, mennään siihen, että nähdään lähinnä vaan koulussa. Tai nähdään joskus harvoin vapaa-ajalla, silloin, kun se toinen ehdottaa sitä. Lopulta se voi mennä siihen, että toisella tai molemmilla on uudet kaverit, ja ainoa mitä toisesta saa irti on se satunnainen "moi" koulussa tai pienen hymyn vilautus kaupungilla nähtäessä.
Kaikki on jotenkin muuttunut, asiat ovat järjestyneet eri tavalla, ja niin yrittää mielikin niitä jäsennellä, niin että kaikessa olisi jotakin järkeä. Mutta ehkä onkin. Se on elämää.
Silti, vaikka kenties pitkä, syvä ja maailman parhain ystävyys olisikin loppunut, sen hiillos palaa silti vielä sisällä. Sillä useasti niitä yhteisiä muistoja ja asioita ei halua tai voikaan unohtaa, vaan ne pysyy mukana läpi elämän. Aluksi voi toki ajatella, että haluaa pyyhkiä mielestä kaiken yhteisen. Ystävän menetys sattuu liikaa. Mutta ei kukaan oikeasti niitä sisimmässään halua unohtaa, ja hän voi myöhemmin ehkä onnenkyynel silmänurkassaan ajatella, miten onnellinen hän on saadessaan nämä muistot.
Vaikka miten kliseiseltä se kuulostaisikin, niin muistot ovat kultaa kalliimpaa. Ja niitä kannattaa vaalia.
Ja ei ystävää lopullisesti tarvitse menettää, vaan aina voi tehdä jotain asian korjaamiseksi, mutta silti täytyy pitää mielessä, että asioista on yleensä vaikea saada sellaisia, kuin ne ovat joskus olleet, mutta joskus se on vain parempi niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)