On surullista ajatella, kuinka kaikki muuttuu. Kaikki muuttuu niin nopeasti, ettei edes perässä meinaa pysyä. Joskus taas saattaa ajatella, että elämä saattaisikin tarvita pienen muutoksen saadakseen uutta tuulta purjeisiin.
Tutustutaan. Hymyillään toisilleen ja aletaan kaveeraamaan ehkä ensin koulussa, sitten vasta vapaa-ajalla. Aletaan viettää enemmän aikaa yhdessä. Nauretaan naama paloauton väreissä toisen jutuille. Ollaan yhä enemmän ja enemmän yhdessä. Tunnetaan toinen jo niin hyvin, että on kuin olisi se toinen ihminen. Toinen on toiselle niin tärkeä, ettei edes sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta.
Sitten. Sitten kaikki alkaa pikkuhiljaa muuttua. Yhdessä ollaan koettu kaikki ilot ja surut, ylä- ja alamäet, parhaimmat ja ikimuistoisimmat muistot ja hetket. Pian kuitenkin toinen alkaa ehkä vaan hymyilemään sille toiselle ja niille jutuille, joille ennen naurettiin kuin viimeistä päivää. Aika kuluu, muttei enää niin paljon yhdessä kuin ennen. Kaikki lähtee taas menemään vähän samaa rataa kuin alussa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Siitä missä vietettiin jo vähän aikaa yhdessä vapaa-ajallakin, mennään siihen, että nähdään lähinnä vaan koulussa. Tai nähdään joskus harvoin vapaa-ajalla, silloin, kun se toinen ehdottaa sitä. Lopulta se voi mennä siihen, että toisella tai molemmilla on uudet kaverit, ja ainoa mitä toisesta saa irti on se satunnainen "moi" koulussa tai pienen hymyn vilautus kaupungilla nähtäessä.
Kaikki on jotenkin muuttunut, asiat ovat järjestyneet eri tavalla, ja niin yrittää mielikin niitä jäsennellä, niin että kaikessa olisi jotakin järkeä. Mutta ehkä onkin. Se on elämää.
Silti, vaikka kenties pitkä, syvä ja maailman parhain ystävyys olisikin loppunut, sen hiillos palaa silti vielä sisällä. Sillä useasti niitä yhteisiä muistoja ja asioita ei halua tai voikaan unohtaa, vaan ne pysyy mukana läpi elämän. Aluksi voi toki ajatella, että haluaa pyyhkiä mielestä kaiken yhteisen. Ystävän menetys sattuu liikaa. Mutta ei kukaan oikeasti niitä sisimmässään halua unohtaa, ja hän voi myöhemmin ehkä onnenkyynel silmänurkassaan ajatella, miten onnellinen hän on saadessaan nämä muistot.
Vaikka miten kliseiseltä se kuulostaisikin, niin muistot ovat kultaa kalliimpaa. Ja niitä kannattaa vaalia.
Ja ei ystävää lopullisesti tarvitse menettää, vaan aina voi tehdä jotain asian korjaamiseksi, mutta silti täytyy pitää mielessä, että asioista on yleensä vaikea saada sellaisia, kuin ne ovat joskus olleet, mutta joskus se on vain parempi niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti