I own my life to you

"..I go hard forever
that's just how I'm designed,
that's just how I was built
See the look in my eyes?
You take all this from me
and I'm still gonna survive.."

"..All I know is
you came to me when I was at my lowest,
you picked me up,
breathed new life in me,
I own my life to you"

Joskus kun tuntee olevansa aivan kuilun pohjalla, ei sitä todennäköisesti ole. Siitä, missä sillä hetkellä olet on varmasti vielä pieni matka pohjalle, minkä huomaat, kun oikeasti olet siellä. Mutta pohjalta on vain yksi suunta; ylöspäin.

Tottakai kaikilla on päiviä, kun ajattelee, ettei mikään suju ja että 'yhyyy elämä on kamalaa siis miks just mulle käy näin', mutta todellisuudessa jonkun ajan ´-yleensä parin päivän- kuluttua asia valkenee ja tajuaa, että kaikki on oikeasti edes suurinpiirtein okei. Koska kaikilla ihmisillä eivät asiat ole 'okei' edes hetken aikaa vuodessa. Toisille se ei ole itsestään selvyys.

Olen ainakin itse tuntenut melko usein -liiankin usein- olevani lähes 'pohjalla', mutten ole koskaan valmis luovuttamaan, vaikka välillä se tuntuisikin olevan yksinkertaisin ja helpois ratkaisu kaikkeen. Silloin tuntuu, ettei missään oikeasti ole mitään järkeä, ja miksi v*tussa tämä sama jatkuu ja jatkuu aina vain? Mutta tuolta pohjaltakin on mahdollista päästä ylöspäin. Kunhan vain muistaa pitää tavoitteet korkealla. Ja kun itse muistaa ponnistaa, on aina varmasti joku valmiina ottamaan vastaan.
Ja vaikka kuinka usein ajattelee ja saa itsensä (ja välillä muutkin) uskomaan, että selviän tästä yksin olen kyllin vahva siihen, kannattaa pysähtyä ennemmin tai myöhemmin ajattelemaan. Ei meistä ketään, vaikka olisi millainen supermies, selviä elämästä yksin.

Vaikka kuinka kliseiseltä tämä kuulostaakin, elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja, onnellisuutta ja pettymyksiä. Nämä kaikki meidän täytyy oppia käsittelemään, sillä vain niin voimme selvitä ja jatkaa oikeasti eteenpäin. Ja harvoinpa ketään ihminen on yksin niin vahva, että selviää elämän kaikista pettymyksistä yksin, ilman kenenkään tukea. Tuen ei tarvitse olla mikään terapeutin keskustelutuokio tai tuntien pälättämistä kaverille ja sitten äidille ja sitten mammalle, vaan yleensä riittää kunhan vaan voi istua hiljaa ja itkeä oikean ystävän olkapäätä vasten. Ilman turhia kliseisiä sanoja 'kyllä tää tästä' tai 'kaikki on hyvin', kun varsin hyvin tiedätte ettei oikeasti ole.

Omalla kohdallani ainakin ystävät ovat asia, mikä saa aina jaksamaan. Tilanteessa kuin tilanteessa. Ystävät ovat voimalähteeni, mistä saan virtaa nousemaan pohjalta. Siksi olenkin elämäni verran ystävilleni velkaa ♥