"Mikään ei kutista egoa yhtä tehokkaasti kuin se, ettei voi käyttää omaa äidinkieltään" - kirjoitti Annamari Sipilä Helsingin Sanomissa 15.4.2007.
Itse henkilökohtaisesti en ainakaan ole samaa mieltä asiasta. Voihan jonkun tilanteen, missä ei voi käyttää omaa äidinkieltään, tai missä joutuu käyttämään vierasta- tai kehonkieltä, hoitaa hauskasti ja itsevarmasti ilman, että se aiheuttaisi suurta päänvaivaa tai häpeän tunnetta.
Samaisessa Helsingin Sanomien kolumnissa luki myös, että olisi vähintäänkin kohtuullista, että eglannin-, ranskan- ja saksankieliset, jotka siis puhuvat valtakieliä, edes teeskentelisivät kunnioittavansa meitä muita, jotka puhumme pienempiä vähemmistökieliä. Mielestäni tuo on aika ristiriitainen asia, riippuen miltä kannalta asiaa katsoo, ja missä mielessä sana "kunnioittaminen" on tarkoitettu. Eihän se johdu kenenkään omasta äidinkielestä, miten paljon kunnioittaa tai arvostaa muita kieliä ja kulttuureita sekä maita. Kunnioitus on aika paljolti kuitenkin ihmisestä ja persoonasta kiinni.
On totta, että oma kansalaisuus ja äidinkieli ovat varmasti suurena osana ihmisten persoonia ja olemusta. Mutta silti sen ei saisi antaa vaikuttaa liikaa ajatustapoihin tai elämään.
Varmasti suomenkieliset ja suomessa syntyneet/pitkään asuneet kokevat itsensä nimenomaan suomalaisiksi, mutta niin varmasti yhtälailla kiinalaiset tuntevat kuuluvansa kiinaan ja ovat sydämissään asti kiinalaisia jne.jne.
Oletetaan, että suomalainen kuvittelisi muuttavansa vaikka ihan naapurimaahan, Ruotsiin. Toiseen maahan saapuessa itsetunto kyllä saattaisi kokea pienen kolauksen tai kulttuurishokin, mutta silti suomalainen olisi yhä perimmiltään suomalainen, oli hän missä päin maailmaa tahansa.
Joten kyllä varmasti kansalaisuus ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita ihmisille, ja niitä halutaan arvostaa ja niistä halutaan pitää kiinni.
On se oma maa kuitenkin jokaiselle varmasti tärkeä, varmasti edes jossain määrin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti