She doesn't mind, she doesn't mind, she doesn't mind..

Meillä on yksi elämä ja yksi mahdollisuus, ei siis pilata sitä omalla käytöksellämme tai turhanpäiväisillä teoilla tai sanoilla. Onko niin vaikea tajuta, ettei elämä ole peli, jonka voi aina aloittaa alusta? Jotkut taistelevat joka päivä saadakseen parempaa kohtelua ja paremman elämän. Joillekin kärsimys ja sisäinen ahdistus on jokapäiväistä. Toisille on taas edes ilman kovaa työtä ja raatamista suotu hyvääkin parempi elämä, ja he silti tekevät siitä kurjaa, ihan omaa tyhmyyttään, silkasta kokeilun halusta. Onko se siis millään tavalla reilua niitä kohtaan, jotka itkevät suurin piirtein joka ilta itsensä uneen ja ovat jo vuosia kärsineet henkisesti tai fyysisesti, että toiset luulevat olevansa mahdottoman villejä ja vapaita teinejä jotka kokeilevat rajojaan, mutta oikeasti he vain pilaavat elämänsä? Mitä he typerällä käytöksellä hakevat?

Maailman vastenmielisin ja typerin asia, mitä en voi mitenkään sietää enkä ymmärtää, on huumeet ja kaiken maailman pillerit. Miksi täytyy esittää niin nuorta ja tietämättömän tyhmää, että menee missään tilanteessa edes lähelle pillereitä? Mitä hienoa on kokeilla rajojaan varsinkaan minkään pillereiden myötä? Voiko typerämpää tapaa olla koettaa rajojaan? Ja miksi ihmiset, joilla kaikki on aivan täydellisesti ja vieläkin paremmin, haluavat olla ”hienoja” ja koittaa edes kerran nappeja? Onko hienoa saattaa oma elämänsä alamäkeen, kun toiset, jotka eivät pahaa oloa ja elämää ole ansainneet, yrittävät joka päivä nousta siitä paskasta ylös?

Monet ihmiset, etenkin nuoret, turvautuvat viiltelyyn, kun kokevat, ettei heitä voi enää edes kipu satuttaa ja että se on ainoa pakokeino. Viiltely ei ole millään tavalla terveellistä tai oikeastaan edes järkevää, mutta joskus tilanne on vaan niin paha, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Joskus näyttää siltä, että viiltämisestä tuleva tuska tuo vaan helpotusta sen jokapäiväisen kärsimyksen keskelle. Mutta entä nämä ihmiset, joilla on juuri tämä täydellinen elämä, joilla ei ole muuta ongelmaa kuin päättää mitä suklaata kaupasta ostaa, miksi he haluavat edes koittaa viiltelyä, vaikka heillä ei ole siihen yksinkertaisesti pienintäkään syytä? Että taas näin järkeviä ihmisiä voi olla. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi joku haluaa leikkiä rajoillaan ja varsinkin vakavilla asioilla, kuten pillereillä ja viiltelyllä? Onko silloin edes pienen mietinnän paikka, että mitä asialla hakee? Omia rajojaan ja sitä, kuinka pitkälle voi mennä, tai kenties haluaa saada otteen siitä niin coolista nuorten villistä ja rajattomasta elämästä? Ei, ei siinä todellakaan ole mitään hienoa, ja ei, ei se todellakaan ole lähelläkään elämää, mitä on mahtavaa muistella vielä vanhanakin. En itse ainakaan haluaisi olla mummi, joka kertoo kuinka veti huumeita ja joi joka viikonloppu, ja ketä viilteli ilman syytä. Että ottakaapas lastenlapset mummista mallia. En todellakaan haluaisi. Mutta onneksi minun ei tarvitsekaan.

Tästä postauksesta tuli varmaan vähän jankuttava ja tylsä/sekava, mutta oikeasti varsinkin nyt henkilökohtaisista syistä olen paljon miettinyt tällaista, ja ajattelin nyt pitkästä aikaa postata ja tästä sitten päädyin kirjoittamaan. Toivottavasti joku edes ymmärsi jutun pointin :)