Onko meistä kenelläkään oikeasti oikeutta tai varsinaista syytä pilkata, haukkua tai laiminlyödä toista? Ei. Ei tietenkään ole. Mutta miksi silti ihmiset sortuvat tai alentuvat kiusaamaan toisia? Vaikka joku vaikuttaisikin omissa silmissä vähäpätöisemmältä, mitä itse on, tekeekö se silti itsestä parempaa ihmistä? Ei.
On liiankin helppoa ottaa joku toinen, ehkä heikompi tai yksinäisempi ihminen silmätikuksi ja pilkan ja kiusaamisen kohteeksi. Jonkun toisen kiusaaminen ja sortaminen saattaa nostaa omaa itsetuntoa, mutta kestääkö sekään tunne läpi elämän? Ei. Vaikka kouluiässä kiusaamisesta kiusaaja saisi voimaa ja rohkeutta nostaa itseään ylemmäs muiden silmissä tai "arvoasteikolla", onko siitä enää hyötyä myöhemmin? Entäs sitten, kun kiusaaja kasvaa aikuiseksi. Hakeeko hän silloinkin tukipilaria jostakin muusta ihmisestä, jonka hän voisi taas polkea alas ja näin nostaa omaa itsetuntoaan?
Esimerkiksi juuri kouluissa kiusaajat saavat ehkä muiden silmissä "kovan" tyypin maineen, ja se voi joskus lisätä jopa kiusaajan suosiota muiden keskuudessa. Mutta ajatteleeko kukaan koskaan kiusattua, ja sitä, miltä hänestä ehkä tuntuu, ja mitä hän kaikesta päällekäymisestä ajattelee? Tuskinpa. Miksi ihmisten täytyy olla niin lyhytnäköisiä ja muodostaa mielipiteet joidenkin muiden ihmisten ja ulkokuoren kautta?
Monesti myös ajatellaan, että "olisihan kiusattu voinut puolustaa itseään, oma vikansa mitä jäi sanaharkassa alakynteen" tai että "ei sellainen pieni leikittely voinut ketään satuttaa". Monet myös ajattelevat, että "ei ole meidän vika, jos kiusatulla ei ole kavereita. Itsehän hän omalla käyttäytymisellään osoittaa, ettei hän niitä halua tai tarvitse". Mutta luulevatko näin ajattelijat oikeasti, että kiusattu ei oikeasti tarvitsisi tai haluaisi ystäviä? Ehkä se saattaa vaikuttaa siltä, jos kiusatulle vaikka juttelee jotain. Mutta todennäköisesti kiusatusta on vain tullut epävarma ihmisten suhteen, ja hän ei enää tiedä keneen hän voi luottaa ja onko hän taas hetken kuluttua kiusan kohteena. Jotkut kiusatut taas voivat ajatella niinkin, etteivät he halua, että uutta ystävää alettaisiin pilkata häen seurassaan.
Jos itsellä on ongelmia, esimerkiksi itsetunnon tai muun vastaavan suhteen, ei sitä tarvitse - eikä saa!- purkaa muihin asiaan millään tavalla kuulumattomiin ihmisiin. Koska suoraan sanottuna se on aika raukkamaista ja osittain myös pelkuruutta, ettei uskalla käsitellä asioita tai ei pura kiukkuaan johonkin järkevämpään asiaan, kuin toiseen, usein myös heikompaan ihmiseen.
Kiusaajallakin voi olla myös ongelmia vaikka kotona, tai häntä on voinut lähiaikoina tai joskus aikaisemmin kohdata joku ikävä asia, kokemus tai menetys. Aina ei kiusaamiselle ole edes oikeaa syytä, kun sitä aletaan oikeasti pohtimaan. Useasti kiusaaminen on asia, joka "vain tapahtuu".
Joskus, jos on itse vaikka pahalla tuulella, saattaa vahingossa esimerkiksi tiuskaista jotakin vihaisesti jollekkin ulkopuoliselle. Mutta juuri tämä ulopuolinen voi olla vahingossa vaikka sellainen henkilö, jota kiusataan, tai jota on kiusattu. Silloin yksikin väärä, pieni tai julma sana voi oikeasti pahoittaa henkilön mielen ja se voi aiheuttaa pahojakin tuhoja kiusatun itsetunnossa tai käytöksessä ja olemuksessa muuten.
Joten muistakaa ajatella edes joskus, varsinkin silloin jos meinaatte sanoa tai tehdä jotain ilkeää jollekkin toiselle, miksi te niin tekisitte ja mitä hyötyä tai iloa siitä on sinulle? Todennäköisesti ei mitään.
Me kaikki, myös kiusaajat ja kiusatut, olemme vain ihmisiä. Joten ketään ei voi eikä saa pilkata ulkonäön tai muun ulkoisen asian vuoksi. Ketään, ei oikeasti ketään, ole toista parempi. Ja jos aletaan pilkkaamaan vaikka ulkonäön tai mielipide-erojen vuoksi, olisi meissä kaikissa valtavasti asioita, jotka voitaisiin tuoda esiin kiusaamisen muodossa. Me kaikki olemme yhdenvertaisia ihmisiä, ja sen pitäisi myös näkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti