I came here to win, to fight, to conquer, to thrive

"..I came to win, to survive, to prosper, to rise, to fly.."

Täytyykö ihmisen aina jaksaa? Mikä kone ihmisen muka pitäisi olla, joka jaksaa arjen surut ja murheet ja kannattalee ylpeänä päätään vaikka olisi kärsimyksen kourassa?  Mielestäni on niin väärin, että ihmisistä kuvitellaan, että "Joo, kyllä se jaksaa. On se ennenkin jaksanut noiden läksyjen ja muidenkin kouluhommien ja muun kanssa, vaikka perheessä on ollut kaikenlaista. Se on sellainen taistelija". Mutta onko minun pakko olla se taistelija, jota minulta vaaditaan? Enkö saa olla yhtä haavoittuvainen kuin muutkin? On turhauttavaa ja kuluttuvaa olla, tai toisin sanoen on turhauttavaa yrittää hammasta purren olla se kympintyttö ja vanhempien enkeli, jota kaikki olettavat. Onko se minun vikani, että ehkä elämä on kasvattanut minusta ulkoa kovan ja kestävän, muiden kysymyksille myötäilevän ihmisen? Ulkoa näytän kyllä ehkä kovalta ja kestävältä, mutta sisältä saatan olla silti täysin rikki. Täysin väsynyt tähän kaikkeen.

Jos on joskus ollut jonkinlainen, ei se tarkoita sitä, ettei sinulla olisi enää tilaa tai mahdollisuutta muuttua siitä, millainen joskus olet ollut. Mutta miksi sitten kaikki olettavat ja ovat jo puolestasi päättäneet niin? Niimpä. Koita sitten ymmärtää, eikun ai niin, niinhän joudunkin tekemään jo koko ajan.

Joskus on oikeasti hyvä päästää tunteet ulos, olla oikeasti ihminen, olla elossa. -Sillä kuka oikeasti pystyy tukahduttamaan itsensä niin, ettei enää kykene tuntemaan oikeastaan mitään. Itseasiassa kyllä niinkin voi käydä. Ja miettikää, onko se silloin maailman ja elämän, vai vain pienen ja hauraan ihmisen vika? Kyllä, kyllä ihmiset ovat mielestäni hentoja, pieniä ja hauraita. Emme mekään kaikkeen pysty, vaikka joskus ehkä esitämmekin sellaista. Ihmisenkin täytyy tuntea ja käsitellä asioita, ihminenkin tarvitsee joskus aikaa itselleen, aikaa olla oma itsensä. Ilman muiden luomaa turhaa painetta ja painostusta.

Ihminen kasvaa henkisesti ja fyysisesti oikeastaan koko elämänsä ajan, mutta oikeastaan voisi sanoa, että ihminen kasvaa ihmisenä suurimmaksi osaksi elämän vaikutuksesta: elämä kasvattaa, halusimme tai emme.

Turhat ennakko-odotukset kannattaa unohtaa, ja kannattaa joskus vain olla. Katsoa maailmaa ympärillään. Miltä se näyttää? Oletko oikeastaan koskaan tai pitkään aikaan pystynyt katsomaan sitä avarakatseisesti, näkien siitä täysin uusia puolia ja asioita? Elämäkin todentotta hymyilee ajoittain, jos vain sille uskaltaa itse hymyillä. Ei kukaan voi loputtomiin jaksaa selvityjänä elämän pyörteissä ja rankoissa vaiheissa, mitä varmasti kaikki joutuvat joskus kokemaan, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Turn me up when you feel low, This melody was meant for you, Just sing along to my stereo

Tänään minulla on positiivinen olo, vaikka minulla on tylsää ja olen istunut koneella jo pidemmänkin tovin. Kun ajattelen iloisuutta ja sellaista olotilaa, missä ei tarvitse murehtia ja hymyilyttää ilman syytä, minua alkaa kikatuttaa ja hymyilyttää. Kuinka vapautunut ja energinen voisinkaan olla, jos työntäisin edes hetkeksi turhat asiat pois mielestäni? Niinpä.

Kuinka kannattavaa on jäädä liekkeihin makaamaan, kun jotain ikävää on tapahtunut? Tekeekö asioiden liiallinen murehtiminen asioista parempia? Auttaako yön ylitse nukkuminen? Ei, ei, ja ei aina, mutta useimmiten.

Kun tulee päivä, jolloin kaikki ärsyttää ja sinulla on känkkäränkkäfiilis, kannattaa laittaa päälle musiikkia, mikä saa sinut iloiseksi ja pirteäksi. Tai jotain, mikä ehkä muistuttaa sinua jostakin ihanasta muistosta, mitä sinulle on tapahtunut. Tässä vielä muutama vinkki pirteänpeipposen tunteen saavuttamiseksi -  mutta jos se musiikki ei ole jo päällä, niin hopihopi jo ;)
1. Tee jotain, mikä saa sinut nauramaan. Ihan sama luetko vitsejä vai ajatteletko jotain pähäkähullua, mitä olet kavereidesi kanssa tehnyt, pääasia kuitenkin on että naurat.

2. Käännä musiikkia hieman kovemmalle, ja ala riehumaan. Pompi, kilju, naura, hytky, tanssi.. ihan mitä tahansa! Ihan sama, kuinka typerältä näytät, tärkeintä on päästä ahdistuneesta tunteesta eroon.

3. Ota paperia ja kynä, ja listaa kaikkia asioita, missä olet hyvä, ja mistä pidät itsessäsi, ja mistä muut voisivat ehkä olla sinulle kateellisia.

4. Käytä samaista kynää ja paperia, ja laita vihaamiesi ihmisten nimet ja ovelat pilapiirrokset heistä paperin toiselle puolelle. Sitten ala kirjoittamaan yhteistä noitalorua kyseessäolevista henkilöistä. Lue loru lopuksi, ja tanssi katala noita-akan tanssisi. Muahhahhaaa!

5. Mene ulos. Jos ulkona sataa, tanssi intiaanien sadetanssia ja juokse niin kovaa, kuin jaloistasi pääset. Anna vaatteiden kastua ja hiusten liimautua märkinä pitkin kasvojasi. Jos taas ulkona on hyvä ilma, naura ja tervehdi ilosesti kukkia ja puiden oksia - hei, kaikkea ei tarvitsekaan ottaa aina niin vakavasti ;)

6. Ulkoa tultuasi, juo kaakaota tai mehua tai ihan mitä huvittaa, ota mässyä ja mene sohvalle leveimpään mahdolliseen asentoon. Katso elokuva, mielellään komedia, tai naura jollekkin tv-ohjelmalle, mitä et ikinä ole tajunnut. Kuvittele itsesi näyttelemään johonkin ohjelmaan, ja imitoi näyttelijöitä olohuoneessasi.

7. Vedä meikkipussi esiin ja meikkaa itsesi Hollywoodin kaunottareksi tai luolan hirviöksi, vai mitenkäs olisi se naapuriluokan teini tai pikkupissis?

8. (Kammo-) meikkien jälkeen napsi itsestäsi kuvia. Kuvia ei tarvitse tietenkään lisätä minnekään, tärkeintä on, että hulluttelet.

9. Bileet käyntiin, ja kameran videokuvaus päälle. Tee oma vitsillä veistetty tanssisi, ja kuvaa se videolle.

10. Lopuksi istu rauhassa alas. Niin, mitä äsken murehditkaan? STOP! Älä enää palaa niihin, vaan ajattele pirteää fiilistäsi. Mikään ei voi pilata sitä enää, eihän? :)

Tein nyt tälläisen postauksen, koska haluan, että kaikilla on oikeus iloita, eikä kenenkään tarvitse kantaa murheitaan aina yksin. Joskus voi irrottaa otteensa arjen harmaudesta, ja olla oma itsensä, tai ihan joku muu.

Lets save our world, lets save our planet

Me asumme maapallolla. Miksi siis me emme välitä sen tilasta, tai siitä, että olemme hyvää vauhtia pilaamassa sen?  Kai me kaikki haluamme asua täällä vielä kauan, ja kai haluamme että lapsemme ja lapsenlapsenlapsenlapsen lapsemme saavat asua täällä?
   On oikeasti huolestuttavaa, miten ihmiset pystyisivät vaikuttamaan pelkästään jo teoillaan maapallon tilaan ja ilman saastumiseen, mutteivät tee asialle mitään. Miksi on näin? Miksei jokaisesta voi löytyä edes pientä maailman parantamisen kipinää, joka antaisi potkua tehdä edes pieniä tekoja maapallon parantamiseksi? Pienistä teoista kuitenkin koostuu suuri lopputulos.
    Miettikää se näin; jos jokainen sammuttaisi television, radion, tietokoneen ym. heti, kun ei enää tarvitse sitä, kuinka paljon se säästäisi energiaa? Esimerkiksi huoneen lämpötilan laskeminen vain yhdellä asteella vähentää energiankulutusta jopa viidellä prosentilla. Ja loppujenlopuksi, miten paljon se yksi aste vaikuttaa siihen talon lämpötilaan, ja kuinka paljon se kuitenkin säästäisi energiaa, jos kaikki tekisivät niin?
    Myös viettämällä vähemmän aikaa suihkussa säästää energiaa. Tai jos suihkussa viettämästään ajasta ei voi tinkiä, kannattaa edes sammuttaa vesihana sen ajaksi, kun laittaa shampoota hiuksiinsa tai pesee ihoaan. Veden lämpötilaakin kannattaa laittaa mahdollisimman pienelle, sillä sekin säästää energiaa. Ja myös tietokone kannattaa sammuttaa heti, kun tietää, ettei tule siihen ihan hetken kuluttua uudestaan. Valotkin voi toki sammuttaa esim. huoneista, joissa niitä ei sillä hetkellä tarvita ;).
    Nämä pienet, mutta meidän kaikkien yhteiselle maapallolle suuret teot auttavat myös yksittäisiä talouksia vähentämään laskujen suuruutta. Miettikää paljonko sähkölasku pienenee sammuttamalla turhat valot ja sähkölaitteet, joita ei käytetä, tai miten paljon vesilasku vähenee, kun on suihkussa vähemmän aikaa ja käyttää vähemmän vettä? Siitä hyötyy sekä kotitalous että pallopyöryläisemme :)

Kenellekkään ei ole tarkoitus saarnata "maailman parantamisesta" tai tuputtaa mieliin ajatusta paremmasta maailmasta, mutta näin pienetkin asiat on hyvä pitää edes ajoittain mielessä. Ja onhan se pyöräretki kaupungille ihan hyvä valinta autokyydin sijasta: saat liikuntaa ja raikasta ilmaa, ja vähennät ilmaston saastumista, kun et käytä autoa. Totta kai joskus, aika useinkin, on pakko käyttää autoa yms., mutta jos on toinenkin vaihtoehto (pyörä, joukkoliikenne >bussit, ...), kannattaa harkita muutakin, kuin sitä autossa istumista.

~Toivon, että tämä sai edes jotkut ajattelemaan maapallomme tilannetta hieman syvällisemmin, kuin mitä mediassa ja kouluissa on tullut ilmi. On turha ajatella, että yksin esim. kierrättämällä ei saa mitään aikaan, koska se todellakin auttaa! Etkä sitä paitsi voi tietää, ketkä kaikki on kanssasi mukana rakentamassa raikkaampaa maailmaa.. ( :

Anna minulle hetki aikaa, hetki aikaa miettiä uudelleen, laittaa sanat oikeaan paikkaan, sanoa mitä todella tarvitsen, ei mitään liikaa ei mitään turhaa, vain ne sanat jotka sielua ravistaa

"..anna minulle hetki aikaa, kuule minua, kuule minua..."

Miksi ihminen ei ole tarpeeksi fiksu valitakseen sanojaan aina oikein? Miksi meidän ajattelukykymme ei ole tarpeeksi nopea miettiäksemme ensin, mitä aijomme sanoa, ennen kuin avaamme suumme?
    Varmasti kaikki ovat joskus olleet tilanteessa, missä möläyttävät suustaan jotain, mitä eivät tarkoittaneet tai mitä katuvat jo sekunnin kuluttua asian sanomisesta? Usein sen jälkeen joku loukkaantuu tai suuttuu, usein taas asian sanoja itse nolaa itsensä muiden silmissä ja häkeltyy ja menee lukkoon. Nyt kuitenkin ajattelin keskittyä tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.
     Kuinka usein ihmisen täytyy sano väärät asiat ja sanat, ennen kuin hän oppii vaistomaisesti poimimaan oikeanlaiset sanat kuvaamaan tiettyä asiaa? Varmasti äärettömän monta kertaa.

Oikeasti liian usein joku suuttuu tai pahoittaa mielensä toisen möläytyksen vuoksi. Silloin asian sanoja on aikamoisessa alakynnessä toiseen nähden, eikä asian sanomista voi puolustella sillä, että asia vain pulpahti suusta ulos. Silloin anteeksipyynnöt voivat tulla jo hieman myöhässä.
      Kuinka moni on menettänyt sinulle läheisen ihmisen väärien ja ilkeidenkin sanojen vuoksi, joita on ollut ehkä mahdotonta perua? Kädet ylös nnn-nyt. Niin, sitä minäkin.
      Itse haluasin saada vielä ystäväni takaisin, jonka osittain 'menetin' turhien lauseiden ja osittain sanomattomienkin lauseiden takia. Toki myös polkumme alkoivat erkaantua, mutta silti pistää mietityttämään, olisimmeko kenties vielä kavereita, jos en olisi sanonu väärin ystävälleni tai hän minulle?
      Nään toki ystävääni koulussa siis periaatteessa päivittäin, ja olemme siis 'kavereita', 'kamuja', muttemme sen lojaalimmalta pohjalta kuitenkaan. Moikataan, kun nähdään, ja joskus jutellaan pari sanaa. Molempien katseista ja käytöksestäkin näkee, että molemmilla on ne hyvät asiat ja muistot päälimmäisinä mielessä, mutta kyllä ne ilkeydetkin sieltä varjosta löytyvät. Mutta monella ei ole edes näin. Joillakin se ystävä voi asua kaukana, tai pahimmassa tapauksessa sanoja ei voi millään vaihtaa tai peruuttaa, jos ystävä on vaikka kuollut. Silloin kyllä kaikki sanomiset ja sanomatta jättämiset tuntuvat niin tärkeiltä, ja ne jopa voisivat muuttaa ajattelutapaa ja suhtautumista ystävän tmv. poismenoon. Aina sen ei tarvitse olla ystävä, jolle on sanonut väärin. Se voi olla myös perheenjäsen, naapuri tai vaikka kaupankassa, jolle on sanonut tylysti "huomenta". Silloin en kuitenkaan puhuisi mistään suuremman luokan töksäytyksestä, mutta voihan asia toki silti jäädä kaivelemaan.

Usein, liiankin usein, väärät sanavalinnat voivat koitua esimerkiksi parhaimmankin ystävyyssuhteen kohtaloksi. Silloin alkaa toivomaan, kumpa olisi osannut sanoa asiat toisin, niin silloin kaikki  melkein, voisi ollakin toisin. Mutta usein on liian myöhäistä, mutta silti kannattaa yrittää.

               ~ Sanoilla voidaan vaikuttaa tekoihin ja moniin asioihin. Sanomatta jättäminen voi olla hyväksi, joskus se taas pahentaa asioita. Sanat ovat pieniä, mutta niillä on suuri merkitys, eikä niiden tehoa pidä koskaan aliarvioida. ~