Anna minulle hetki aikaa, hetki aikaa miettiä uudelleen, laittaa sanat oikeaan paikkaan, sanoa mitä todella tarvitsen, ei mitään liikaa ei mitään turhaa, vain ne sanat jotka sielua ravistaa

"..anna minulle hetki aikaa, kuule minua, kuule minua..."

Miksi ihminen ei ole tarpeeksi fiksu valitakseen sanojaan aina oikein? Miksi meidän ajattelukykymme ei ole tarpeeksi nopea miettiäksemme ensin, mitä aijomme sanoa, ennen kuin avaamme suumme?
    Varmasti kaikki ovat joskus olleet tilanteessa, missä möläyttävät suustaan jotain, mitä eivät tarkoittaneet tai mitä katuvat jo sekunnin kuluttua asian sanomisesta? Usein sen jälkeen joku loukkaantuu tai suuttuu, usein taas asian sanoja itse nolaa itsensä muiden silmissä ja häkeltyy ja menee lukkoon. Nyt kuitenkin ajattelin keskittyä tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.
     Kuinka usein ihmisen täytyy sano väärät asiat ja sanat, ennen kuin hän oppii vaistomaisesti poimimaan oikeanlaiset sanat kuvaamaan tiettyä asiaa? Varmasti äärettömän monta kertaa.

Oikeasti liian usein joku suuttuu tai pahoittaa mielensä toisen möläytyksen vuoksi. Silloin asian sanoja on aikamoisessa alakynnessä toiseen nähden, eikä asian sanomista voi puolustella sillä, että asia vain pulpahti suusta ulos. Silloin anteeksipyynnöt voivat tulla jo hieman myöhässä.
      Kuinka moni on menettänyt sinulle läheisen ihmisen väärien ja ilkeidenkin sanojen vuoksi, joita on ollut ehkä mahdotonta perua? Kädet ylös nnn-nyt. Niin, sitä minäkin.
      Itse haluasin saada vielä ystäväni takaisin, jonka osittain 'menetin' turhien lauseiden ja osittain sanomattomienkin lauseiden takia. Toki myös polkumme alkoivat erkaantua, mutta silti pistää mietityttämään, olisimmeko kenties vielä kavereita, jos en olisi sanonu väärin ystävälleni tai hän minulle?
      Nään toki ystävääni koulussa siis periaatteessa päivittäin, ja olemme siis 'kavereita', 'kamuja', muttemme sen lojaalimmalta pohjalta kuitenkaan. Moikataan, kun nähdään, ja joskus jutellaan pari sanaa. Molempien katseista ja käytöksestäkin näkee, että molemmilla on ne hyvät asiat ja muistot päälimmäisinä mielessä, mutta kyllä ne ilkeydetkin sieltä varjosta löytyvät. Mutta monella ei ole edes näin. Joillakin se ystävä voi asua kaukana, tai pahimmassa tapauksessa sanoja ei voi millään vaihtaa tai peruuttaa, jos ystävä on vaikka kuollut. Silloin kyllä kaikki sanomiset ja sanomatta jättämiset tuntuvat niin tärkeiltä, ja ne jopa voisivat muuttaa ajattelutapaa ja suhtautumista ystävän tmv. poismenoon. Aina sen ei tarvitse olla ystävä, jolle on sanonut väärin. Se voi olla myös perheenjäsen, naapuri tai vaikka kaupankassa, jolle on sanonut tylysti "huomenta". Silloin en kuitenkaan puhuisi mistään suuremman luokan töksäytyksestä, mutta voihan asia toki silti jäädä kaivelemaan.

Usein, liiankin usein, väärät sanavalinnat voivat koitua esimerkiksi parhaimmankin ystävyyssuhteen kohtaloksi. Silloin alkaa toivomaan, kumpa olisi osannut sanoa asiat toisin, niin silloin kaikki  melkein, voisi ollakin toisin. Mutta usein on liian myöhäistä, mutta silti kannattaa yrittää.

               ~ Sanoilla voidaan vaikuttaa tekoihin ja moniin asioihin. Sanomatta jättäminen voi olla hyväksi, joskus se taas pahentaa asioita. Sanat ovat pieniä, mutta niillä on suuri merkitys, eikä niiden tehoa pidä koskaan aliarvioida. ~